Oletko sellainen vanhempi, jonka kanssa haluaisit itse soittaa?

 Luin keväällä 2005 Classica-lehdestä Suomen musikaalisuusgurun Kai Karman haastattelun. Kai Karma on laatinut ne testit, joilla lapsia nykyisin testataan musiikkiopistoon valittaessa. Hän toteaa haastattelussa, että jo puheen ymmärtäminen vaatii musikaalisuutta. Se vaatii juuri sitä korvan erottelukykyä, jota kutsutaan musikaalisuudeksi. Jokainen, jolla on musikaalisuutta niin paljon, että hän pystyy ymmärtämään puhetta, on riittävän musikaalinen oppiakseen soittamaan.

Helsingin Konservatoriossa tehtiin 1990-luvulla tutkimus, jossa verrattiin musiikkiopiston pääsykokeissa sisään päässeiden lasten soittomenestystä ja pääsykokeiden pistemääriä. Tuon tutkimuksen mukaan musikaalisuuspisteillä ja edistymisellä soittotaidossa ei ollut yhteyttä keskenään. Sen sijaan ne lapset, joiden vanhemmat osallistuivat soittoharrastukseen, edistyivät paremmin kuin muut. Ilmiö oli selvä alle 10-vuotiaiden lasten kohdalla. Kaikille yli 10-vuotiaille vanhempien tuki ei enää ollut yhtä tärkeä. 

Tiedän, että jokainen lapsi oppii soittamaan. Uskon myös, että vanhemman mukana olo harrastuksessa on lapselle tärkeää. Vanhemman tehtävänä on seurata soittotuntia ja tehdä niistä muistiinpanoja. Hän pitää kotona huolen harjoittelusta ja laittaa levyn soimaan päivittäin. Levyn kuunteleminen ei ole lapsen vaan aikuisen vastuulla. 

Lisää tutkimuksia. Tästäkin olen lukenut Classica-lehdestä vuonna 2005. Tutkittiin huippumuusikoita ja keskinkertaisia muusikoita. Musikaalisuustestin mukaan musikaalisuudessa ei ollut juurikaan eroja, suurin ero oli harjoittelun määrässä. Huippumuusikot olivat harjoitelleet elämässään noin 10 000 tuntia, keskinkertaiset muusikot noin 5000 tuntia. Harjoittelu vaikuttaa enemmän edistymiseen kuin testien osoittama lahjakkuus.  

Kolmen soittavan lapsen äitinä tiedän kokemuksesta, ettei harjoittelu lasten kanssa ole helppoa.  Harjoittelutilanteesta tulee nopeasti tahtojen taistelukenttä. Amerikkalainen piano-opettaja Peggy Swingle kertoi Mikkelin kansainvälisellä suzukikurssilla vuonna 2003, että joku hänen oppilaansa vastasi kysymykseen, miksi hän ei halua harjoitella äidin kanssa:

-         Äidillä on semmoinen harjoitteluääni.

Peggy kysyi myös vanhemmilta tärkeän kysymyksen:

-         Oletko sellainen vanhempi jonka kanssa haluaisit itse harjoitella?

Hän kehotti vanhempia kannustamaan iloisesti lapsiaan. Peggyn tytär oli ihmetellyt äidilleen, miten kamalia vanhempia oppilaiden vanhemmat ovat. Aina soittotunnilta lähdettyään he käytävässä ensimmäiseksi motkottavat pahantuulisesti lapsilleen huonosti soitetuista kappaleista, huonosta käytöksestä, huonosta jaksamisesta. Kukaan ei sanonut, että tunti meni hyvin. Kuinka sinä toimit?

Soittoharrastus vaatii pitkäjänteisyyttä ja aikaa. Harjoittelu ei ole aina hauskaa. Jokapäiväinen soittaminen kuuluu kuitenkin soittajan elämään. Soittaminen on suuri rikkaus lapsen elämässä. Lastasi kannustavana vanhempana muista hankalinakin hetkinä, että olet antamassa lapsellesi jotain hyvää.