Soitonopiskelu vaatii jatkuvaa harjoittelua

 

Pianonsoitonopettaja Ulla Gartz kertoi haastattelussaan (Ullan oppilailla on lupa mokata, VU 27.5.07), että hän hämmästyy, jos joku hänen 11-vuotiaista oppilaistaan harjoittelee. Toivottavasti Järvenpäässä on myös sellaisia 11-vuotiaita pianonsoittajia, jotka soittavat soitintaan innoissaan.

Soitonopiskelu on hankala harrastus, koska se vaatii jatkuvaa harjoittelemista kotona. Toisaalta soitonopiskelu on palkitseva harrastus, koska harjoiteltuaan huomaa oppivansa. Soittaminen on kivaa, kun osaa. Ensimmäisenä opiskeluvuotena on tärkein asia oppia hyvä harjoittelurutiini. Ei haittaa vaikka lapsi ei itse soitossa vielä paljonkaan edistyisi, jos hän oppii, että hän käy pianon luona joka päivä. Pianonsoitto kuuluu soittajan elämään. Harjoittelusta voi oppia nauttimaan, mutta niin ei käy, jollei koskaan opi harjoittelemaankaan. Alle kymmenvuotias ja moni vähän isompikin tarvitsee vielä vanhemman tukea harjoittelutavan syntymisessä ja ylläpitämisessä.

Jos soittava lapsi joutuu kierteeseen, jossa ei harjoitella eikä myöskään edistytä soittamisessa, koko harrastuksesta tulee tylsää. Vanhemman ja opettajan tehtävänä on auttaa lasta löytämään päinvastainen kierre, jossa hän harjoittelee päivittäin (tai ainakin lähes päivittäin), edistyy soitossaan, huomaa, että harjoittelemalla edistyy, ja siksi harjoittelee mielellään. Ponnistus on iso, mutta se kannattaa. Tuloksena on hyvä ja innostunut soittaja. Se kai on soitonopetuksen tarkoitus. Miksi opettaa lasta, jota soittaminen ei huvita?  Vanhemmat opettavat lapsensa pesemään joka päivä hampaansakin, koska se on hänelle hyväksi. Hampaiden pesua ei lopeteta 11-vuotiaana, vaikka se tuntuisi tylsältä. Mikseivät he opettaisi lastaan myös siihen, että jokapäiväinen pianonsoitto kuuluu elämään? Sekin on lapselle hyväksi.

Soiton oppimisen mukana - ikään kuin sivutuotteena - lapsi oppii muitakin asioita, esimerkiksi oppimisen tekniikoita. Hänellä on aina edessään uusi ja hankala tehtävä. Pienissä paloissa harjoiteltuna, moneen kertaan toistettuna se alkaa sujua. Aina uudelleen hän pääsee kokemaan sen ilon, että hän oppii uutta, sellaistakin mikä aluksi tuntuu mahdottomalta. Soitonopiskelussa opittu opiskelutekniikka tepsii myös muissa oppimistilanteissa.

Toivon Järvenpään soittaville lapsille paljon hyviä kokemuksia harjoittelusta ja oppimisesta ja sen seurauksena soittamisen iloa ja riemua.

Kaisa Saarikorpi

pianonsoitonopettaja, Järvenpään Suzukiyhdistys

Kirjoitus on julkaistu Tuusulanjärven Viikkouutisissa 30.5